logo

Nuket kauhuhahmoina

logo
Nuket kauhuhahmoina

Nuket tunnetaan parhaiten lasten leikkikaluina, joita hoidetaan ja hoivataan. Niille lauletaan ja niitä syötetään aivan kuten oikeata vauvaa, ja pienen lapsen leikkejä nuken kanssa on useimmiten mitä hellyttävintä seurattavaa. Miksi sitten niin moni meistä pelkää nukkeja? Ne mielletään samanaikaisesti hyvin kammottaviksi, ja ovat monen kauhutarinan ja -elokuvan keskiössä. Halloweenina moni käyttää niitä järkytyksen aiheuttavina esineinä, irrotettavineen päineen ja lasitettuineen katseineen. Pieni virne nuken suupielessä vain lisää kauhua. Vaikka virallisia tilastoja on harvassa, pediofobia on erittäin aito pelkotila, johon moni voi samaistua. Nämä harmittomat ja jopa suloiset lelut voivat hetkessä muuttua painajaismaiseksi. Monille nuket saattavat olla kammottavia siksi, että nykykulttuurissa niitä käytetään juuri pelkotekijöinä. Esimerkiksi elokuvista tuttu Chucky (Child’s Play) tai Annabelle (Annabelle) on tarkoituksella tehty sellaiseksi, että ihokarvat nousevat pystyyn. Vähemmästäkin pelästyy, kuin ihmisiä jahtaava ja tappavat tai pahoja henkiä esiin manaava nukke, hullun kiilto silmissään. Riivattuja nukkeja, tai vähintään tällaisista kertovia tarinoita, on satoja, ehkä jopa tuhansia. Riivatuista nukeista on tehty lukuisia turistikohteita. Muun muassa Meksikossa pääsee Nukkesaarelle (Isla de las Muñecas), jonne on ripustettu puihin vanhoja, kulahtaneita, osittain raajattomiakin nukkeja. Niiden tarkoitus on lepytellä hukkuneen tytön henkeä, joka piinaa saarta. Paikalliset kuitenkin uskovat, että nuket ovat riivattuja. Kohteessa käy vuosittain uskomaton määrä ihmisiä ja siitä on tullut eräänlainen makaaberi matkakohde. Mutta miksi tai miten joku on alun perin ajatellut hyödyntää nukkea kauhuhamona – mistä joku on tiennyt, että se toimii karmivana  pelotuksena ja täydellisenä kauhuelokuvan päähahmona? Syy saattaa piillä psykologisissa tekijöissä. Pediofobia on suuremman automatonofobia-sateenvarjokäsitteen alainen. Ihmismieli ei osaa prosessoida asioita, jotka ovat ihmiselle käsittämättömiä tai hämmästyttäviä. Tähän sisältyy esimerkiksi juurikin ihmisiä muistuttavat esineet, jotka ei kuitenkaan ole ihmisiä. Samaan kastiin kuuluvat esimerkiksi vahanuket, robotit ja patsaat. Ihmismielen on vaikea hahmottaa näitä asioita, jolloin ne nousevat erityisen mielenkiintoisiksi, oudoiksi, kiehtoviksi tai esimerkiksi pelottaviksi. Näin aivot saa esineen yhdistettyä tunnetilaan. Ja mitä enemmän esine muistuttaa oikeata ihmisistä, sitä pelottavammaksi tai kiehtovammaksi se muuttuu. Tästä syystä kangasnukke ei välttämättä herätä samaa reaktiota ihmisisessä kuin vaikkapa aidomman kokoinen, silmäluomiaan liikuttava vauvanukke. Tästä vielä astetta järkyttävämpi saattaa olla posliininukke, jonka kasvoissa on säröjä – ihmiskasvoihin ei tyypillisesti kuulu säröt ja näin ollen aivojen on vaikea hahmottaa miksi näky on tuttu mutta samalla epänormaali.

Taiteen syytä?

Taiteen syytä?

On myös väitetty, että nukkepelko on lähtöisin renessanssin jälkeisestä ajasta. Aluksi ihmisen kokoisia kokovartalonukkeja tai -mannekiineja käytettiin taidetarkoituksessa, esimerkiksi ihmismallin sijaan. Nukkeja oli helpompi poseerata haluamaansa asentoon eivätkä ne liikkuneet taiteilijan piirrellessä, kun taas oikea ihminen ei välttämättä olisi jaksanut istua samassa asennossa yhtä kauan tai olisi vähintään liikahdellut ajan kuluessa.  Mannekiineja ruvettiin laittamaan aina jännempiin asentoihin, kun taitelijat havahtui, ettei niillä ole samoja rajoitteita kuin ihmismalleja käyttäessä. 1800-luvulla, kun taide alkoi muuttua ja löysi uusia muotoja, nukkejen käyttö muuttui yhä erikoisemmaksi. Nukke saattoi olla eräänlainen muusa tai ikoni taiteilijalle, joka toimi inspiraation lähteenä. Kun nukkea käytetään taiteellisena välineenä kasvavin määrin, luonnollisesti sille täytyy keksiä jatkuvasti uusia muotoja ja käyttöä. Tämä tarkoittaa, että lopulta nukke ei välttämättä edes muistuta oikeata ihmistä tai mannekiinia enää – siitä on voitu irrottaa osia, sitä on voitu värjätä tai se on voitu laittaa erikoiseen paikkaan, johon ihminen ei normaalisti kuuluisi, joka vuorostaan herättää ’tuttu mutta epänormaali’ -ilmiön ihmisessä.

Oli syy mikä hyvänsä, yksi asia on varma: en haluaisi jäädä yksin pimeään alla olevan kaverin kanssa!

Comments are closed.

logo
logo
2018 | Nooks.fi