logo

Lelut ennen ja nyt

logo
Lelut ennen ja nyt

Lelut ovat kuuluneet osana lasten elämää jo antiikin historiasta alkaen. Ne ovat tärkeä osa lapsen kasvamista ja kehitystä, sillä niiden avulla opitaan erilaisia asioita. Tuntuu, että nykyään leluja on tarjolla jopa vähän liikaa ja valikoima on todella laajaa. Entisaikaan kuitenkin hyvin yksinkertaisetkin lelut pitivät lapset kiireisinä ja omaa mielikuvitusta käytettiin paljon niiden luomiseen.

On varmaan aika mielenkiintoistakin tietää, että millä leluilla omat isovanhemmat tai jopa isoisovanhemmat leikkivät pienenä. Joistain kodeista voi vieläkin löytyä vanhoja leluja, jotka ovat olleet isovanhempien suuria aarteita pienenä tyttönä tai poikana. Ennevanhaan leluilla oli myös paljon suurempi tunnearvo, erityisesti niillä, jotka oli ostettu leluliikkeestä. Ne olivat arvokkaita ja niitä ei ollut yleensä montaa yhdellä lapsella.

Lelujen historia

Leluista löytyy paljon viitteitä jo antiikin ajoilta. Muinaisessa Intiassa leikittiin lelukärryillä ja leluapinoilla. Myös erilaisia linnun mallisia pillejä on löydetty arkeologisten kaivausten yhteydessä ja niiden on oletettu olevan leluina sekä lapsille että aikuisillekin. Myös antiikin Rooman ja Kreikan ajoilta on löydetty paljon erilaisia savesta tehtyjä leluja ja esineitä, mitä on selvästi käytetty lasten leikeissä.

Useat entisajan lelut olivatkin itsetehtyjä. Ne valmistettiin kotona löytyvistä materiaaleista kuten savesta, puusta, nahasta, kankaasta, luusta ja myöhemmillä aikakausilla raudasta. Lelut liittyivät usein erilaisiin kotiaskareisiin kuten vielä nykyäänkin on nähtävissä erilaisissa minikeittiö leluissa. Kotileikit olivat pitkään tyttöjen leikkejä, sillä ne myös samalla valmistivat tyttöjä osaansa toimia kodinhoitajana.

sukupuolen jakautuminen

Leikkien välillä vallitseva sukupuolijakauma oli historiassa varmaan paljon suurempi kuin se on nykyään. Se johtui totta kai myös siitä, että kotona vallitsevat roolit olivat hyvin selkeitä. Nainen huolehti kodinhoidosta ja mies kävi töissä. Poikien leikkeihin kuuluivat erilaiset pyörillä toimivat kärryt ja myöhemmin autot. Myös nahasta tehdyn jalkapallon pelaaminen kuului enemmän poikien harrastuksiin kuin tyttöjen.

Tytöt nauttivat nukkeleikeistä ja nuket ovatkin olleet suosittuja jo hyvin kaukaisilta ajoilta lähtien. Ne voisivat olla hyvinkin yksinkertaisia vain täytetyistä kangaspaloista tehtyjä. Tänä päivänäkin nukkeleikit ovat suosittuja etenkin tyttöjen keskuudessa. Nuket ovat kehittyneet valtavasti ja niistä löytyy nykyään jopa täysin oikein vauvan kaltaisia toimintoja. Myös teddykarhujen suosio on jatkunut aina niiden alkuajoista lähtien ja tänä päivänä niitä saa kaikenkokoisina ja näköisinä.

Vaikka pienimuotoista leluteollisuutta löytyi Saksasta jo 1500-luvulta, sen todellinen nousukausi alkoi teollistumisen myötä 1900-luvun alussa. Leluihin alettiin käyttää erilaisia materiaaleja ja niitä alettiin kehittämään eteenpäin. Voimme vain kuvitella katsoessamme nykypäivän leluvalikoimaa minkä valtavan kehityksen olemme tulleet eteenpäin puisista autoista ja kangasnukeista.

Nykyajan lelut

Nykyään lelut valmistetaan melkein aina muovista. Se on halpa ja helppo materiaali työstää leluihin ja siitä voidaan valmistaa monenlaisia erilaisia tuotteita. Usein se yhdistetään jonkinlaisen metallin kanssa, jotta leluista saadaan kestävämpiä. Laadut vaihtelevat paljon, aina halvasta kalliimpaan materiaaliin. Lelujen tuotanto on tänä päivänä usein massatuotantoa ja pieniä käsityönä valmistettuja leluja ei enää juurikaan ole tarjolla.

Usein lelut yhdistetään myös johonkin suosittuun elokuvaan tai lasten piirrettysarjaan. Ryhmä Hau sarjan pennut esiintyvät monessa lasten lelussa ja Hämähäkkimiehen voi löytää vaikka minkä paketin kyljestä. Niillä on helpompi markkinoida leluja, sillä lapset haluavat mieluummin leikkiä suosikkihahmoillaan. Suuressa osassa leluja on käytetty myös erilaista elektroniikkaa ja pelikonsolipelit ovat yleistyneet todella paljon.

On kuitenkin maita, missä vielä tänäkin päivänä käytetään hyvin yksinkertaisia leluja. Lapset ovat uskomattoman kekseliäitä ja siinä missä ennen vanhaan rautalangasta väännettiin vain pieni yksinkertainen auto, voidaan se tänä päivänä vääntää isoksi monivaunuiseksi junaksi asti. Eikä Suomessakaan ole harvinaista nähdä käpylehmiä lasten tekemänä.

Comments are closed.

logo
logo
© 2019 | Nooks.fi